sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kanavaan kiinnitetty jälleen!

Otsikko kertookin kaiken oleellisen! Tänään oli Kanavateatterin ensimmäinen kokoontuminen, eli näytelmän luku, koskien näytelmää Mies, joka ei osannut sanoa ei, jonka ensi ilta on 5.7.2013.

Oli mietinnän alla onko minun mahdollista olla mukana kyseisessä prokkiksessa, ottaen huomioon absenssini Lahden takia, mutta hyvä että päätös oli myönteinen. Sain roolin ja olen todella tyytyväinen.  Tämä tosin tarkoittaa sitä, että olen Kanavateatterin täysiaikeisessa käytössä vasta toukokuun lopulla, mutta se riittää. Nyt on kesäksikin sitten teatraalisia hommia Kanavan ja  syntymäisillään olevan Arieksen myötä.

Kirsikkatarhan repliikit ovat päässä. Siis omat repliikit. Vielä ensi viikon aikana opiskelen näytökset läpi, että varmasti sisäistän kaaliini  missä vaiheessa olen  erityisen valmiina...tai siis tietysti koko näytöksen ajan olen, mutta, noh, ymmärrätte kyllä!

Vielä viikko lomaa jäljellä ja aion kyllä nauttia täysin siemauksin, koska tiedän kyllä että luvassa on paljon töitä, kun koulu alkaa. Vaikka kouluakin on tosin 5 viikkoa ja sitten koittaakin jo hiihtoloma ja Berliinin matka minulle ja Emmille, on se silti varmasti intensiivisimmät 5 viikkoa teatterihistoriassani. Niin uskon.

Ensi keskiviikkona olisi tarkoitus lähteä katsomaan entisen kouluni JKO:n teatteripläjäys: Maiju Lassilan Pojat asialla sekä torstaina leffoihin viimeinkin katsomaan Juoppohullun Päiväkirja! Kirjat ovat mahtitavaraa, olen kuullut että leffa ei niinkään, mutten usko kuulpuheisiin ennen kuin itse näen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti