Jes! Jes ja Jes!
Saimme tänään kaikki sermit ja lavasteet pystyyn viimein Verivelassa. Olimme erikoisen tehokkaita tänään! Lava näyttää jo nyt hyvältä lavasteineen, vielä kun huomenna näemme miltä seinät näyttävät valojen kanssa, huhhuh!
Viime torstaina kävimme tsekkaamassa kakkosten ennakon Tsehov-Palanderin Lokista, joka siis eilen sai ensi-iltansa.
Täytyy sanoa että olin vaikuttunut. Esitys oli loistava, oikeastaan paras mitä olen lähiaikoina nähnyt, tosin, kun näyttelijäkaarti on niinkin erinomainen niin mitä voi odottaakaan. Koko näytelmän aikana Brechtiläisyys paistoi kirkkaana ja vielä väliajalla en tiennyt mitä siitä ajatella. Toisaalta se oli hyvä, mutta toisaalta mietin palveliko se itse tarinaa niin paljoa. Olin kahden vaiheilla vielä väliajalla, mutta näytöksen lopussa tulin tulokseen että se oli hyvä ratkaisu. Itse en niinkään kirjaan perustuvasta tarinasta niinkään perustanut, joten siksi tuo vieraannutussysteemi oli hyväksi, ainakin minulle. Herkullisimmat kohdat olivta juuri ne kun näyttelijät droppasivat (Kiitos Vaahtoluodolle tästä sanasta) roolinsa ja näyttelivät ikään kuin omana itsenään ja omilla nimillään.
Suosittelen ehdottomasti kaikkia Lahden suunnalla liikkuvia, menkää katsomaan! On joka sentin väärti!
Olen viikonlopun pohtinut tulevaisuutta, tai oikeastaan prokkiksia mitä haluasin toteuttaa ja olla mukana. Minun on pakko purkaa niitä tähän tai oikeastaan listata. Tämä voi toimia minulle sitten sellaisena "To do-listana."
Finnish Pie
Tämä aivan ehdottomasti. Prokkis, jota suunniteltiin 9 kuukautta ja joka ei koskaan toteutunut sensuurin ja tilan puutteen takia. Näytelmä olisi American Pie parodia, joka kertoo suomalaisista lukiolaisnuorista, jotka haluavat päästä poikuudestaan. Tämä on se, minkä haluan tehdä ja missä haluan tehdä parhaan roolini ikinä. Tämä prokkis vaatii sen että rinnallani näyttelevät Martti Nikamaa ja Atte Leppänen.
TJ 362
Haluan myös tehdä prokkiksen armeijaelämästä. Komedian siitä saisi loistavasti parodioimalla sitä. Kaikkea mitä siellä on, elämää kasarmilla, leireillä ja kaikki ne paskaduunit mihin siellä joutuu.
Toinen vaihtoehto olisi tehdä vakavampi näytelmä sotajasta, esimerkiksi Nazisaksan johdosta, jossa esiintyisi kaikki suurimmat nimet, Burmanista Hitleriin. Rakastin lukiossa historiaa, etenkin sotahistoriaa. Ei, en ihannoi sotaa enkä varsinkaan Nazeja, mutta siinä on ryhmä, josta saisi oivan teoksen. Mutta nimenomaan ei komediaa!
Sitten tietysti ihan valmiit näytelmät:
And then there were none (Paras kirja ikinä)
Sherlock Holmes (Olen suuri fani)
Moliere - Saituri (Molieren paras komedia)
On niitä varmaan muitakin, mutta ainakin nämä 6 haluan toteuttaa. Enkä siis ohjata, vaan itse näytellä jokaisessa. Toki Finnish Pie ja tuo inttiprokkis olisi kiva sekä ohjata että näytellä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta jos jollakin on tarkoitus tehdä joku noista kolmesta viimeisestä niin, ottakaa ihmeessä yhteyttä ;P
lauantai 24. marraskuuta 2012
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Tämä viikko on ainutlaatuinen siitä syystä, että meillä on rentoutusviikko. Tämä tarkoittaa että Päivi Räsänen (ei politikko) joka on ammatiltaan ööh, joku terapeuttirentouttaja? (En nyt häpeäkseni muista tarkkaa nimikettä) on pitänyt meille rentoutuksia eilen, tänään ja jatkaa niitä myös huomenna ja perjantaina. Saimme myös jokainen oman tunnin Räsäsen kanssa.
Olen ihmeissäni. Sillä heti kun rentoutus alkoi, huone pimennettiin, makasimme patjoilla ja Päivi puhui rauhallisella äänellä, aloin vaipua kuin transsiin. Kuulen alitajunnassani Päivin sanat, ainakin osan niistä samalla tiedostaen missä olen, mutta en kuitenkaan pystynyt liikuttamaan itseäni. Tosin, tämä saattaa olla sitä tavallista uniohalvausta, sillä näin kyllä jonkinlaisia unikuviakin, mutta kun tuollaisessa tilanteessa joskus ennen olisi ollut niin vaikea rentoutua, saati nukahtaa, niin en ymmärrä miten nyt.
Tänään omassa rentoutusyksärissäni makasin sängyllä kuunnellen silmät kiinni Päiviä ja tuntui kuin olisin ollut siinä vain muutaman minuutin, vaikka aikaa kului puoli tuntia. Tiesin koko ajan missä olin, mutta tajusin välillä säpsähtäväni Päivin sanoihin. Ihan kuin olisin käynyt alitajunnassani jossain muualla. Jotenkin jännä fiilis aina noiden rentoutuksien jälkeen. Mutta hyvällä tavalla. Niitä aina odottaa innolla!
Kävimme tsekkaamassa Teatteri Jukon esityksen Maa on syntinen laulu. Monelle se oli tuttu ennestään, joko kirjana tai elokuvana, mutta minulle ei. Tosin, ei sen tarvinnutkaan, näytelmä kertoi kyllä onnistuneesti koko tarinan ja jos joku nyt kysyisi jotain, osaisin vastata mistä teos kertoo vaan, koska sen näki näyttämöllä.
Tykkäsin myös symbooleista, joita käytettiin näytelmässä kuvaamaan jotain mitä ei ole oikeasti näyttämöllä. Esimerkiksi lehmän esiintyminen lavalla hoidettiin yksinkertaisesti ämpärillä ja silti olin näkevinäni sen lehmän siinä. Samalla tavalla kuin tyynyjen untuvia pöllytettiin, pystyin sieluni silmin näkemään lavalla irstasta naintia. Se oli muistutus myös minulle, joka siis todella aina haluan että näyttämöllä joko on se oleellinen asia, tai sitten ei ollenkaan, ettei sitä oleellista aina tarvitse olla ja että sen illuusion pystyy luomaan jollakin muulla tavalla ja että se silti näyttää hyvältä.
Aina kun käyn katsomassa jonkun teatterinäytöksen, alan heti vertailemaan omaa prokkistani siihen. Vaikka ei pitäisi! Tänäänkin huomasin moneen kertaan ajattelevani, että "ompas tämä tehty hyvin, onkohan meillä menty aivan metsään" tai että "ei meidän prokkis koskaan voisi olla noin hyvä ja taiteellinen". Jep, täysin turhaa ajattelua ja itsensä alentamista, mútta minä vertailen mielessäni silti. Halusimpa sitä tai en.
Olen ihmeissäni. Sillä heti kun rentoutus alkoi, huone pimennettiin, makasimme patjoilla ja Päivi puhui rauhallisella äänellä, aloin vaipua kuin transsiin. Kuulen alitajunnassani Päivin sanat, ainakin osan niistä samalla tiedostaen missä olen, mutta en kuitenkaan pystynyt liikuttamaan itseäni. Tosin, tämä saattaa olla sitä tavallista uniohalvausta, sillä näin kyllä jonkinlaisia unikuviakin, mutta kun tuollaisessa tilanteessa joskus ennen olisi ollut niin vaikea rentoutua, saati nukahtaa, niin en ymmärrä miten nyt.
Tänään omassa rentoutusyksärissäni makasin sängyllä kuunnellen silmät kiinni Päiviä ja tuntui kuin olisin ollut siinä vain muutaman minuutin, vaikka aikaa kului puoli tuntia. Tiesin koko ajan missä olin, mutta tajusin välillä säpsähtäväni Päivin sanoihin. Ihan kuin olisin käynyt alitajunnassani jossain muualla. Jotenkin jännä fiilis aina noiden rentoutuksien jälkeen. Mutta hyvällä tavalla. Niitä aina odottaa innolla!
Kävimme tsekkaamassa Teatteri Jukon esityksen Maa on syntinen laulu. Monelle se oli tuttu ennestään, joko kirjana tai elokuvana, mutta minulle ei. Tosin, ei sen tarvinnutkaan, näytelmä kertoi kyllä onnistuneesti koko tarinan ja jos joku nyt kysyisi jotain, osaisin vastata mistä teos kertoo vaan, koska sen näki näyttämöllä.
Tykkäsin myös symbooleista, joita käytettiin näytelmässä kuvaamaan jotain mitä ei ole oikeasti näyttämöllä. Esimerkiksi lehmän esiintyminen lavalla hoidettiin yksinkertaisesti ämpärillä ja silti olin näkevinäni sen lehmän siinä. Samalla tavalla kuin tyynyjen untuvia pöllytettiin, pystyin sieluni silmin näkemään lavalla irstasta naintia. Se oli muistutus myös minulle, joka siis todella aina haluan että näyttämöllä joko on se oleellinen asia, tai sitten ei ollenkaan, ettei sitä oleellista aina tarvitse olla ja että sen illuusion pystyy luomaan jollakin muulla tavalla ja että se silti näyttää hyvältä.
Aina kun käyn katsomassa jonkun teatterinäytöksen, alan heti vertailemaan omaa prokkistani siihen. Vaikka ei pitäisi! Tänäänkin huomasin moneen kertaan ajattelevani, että "ompas tämä tehty hyvin, onkohan meillä menty aivan metsään" tai että "ei meidän prokkis koskaan voisi olla noin hyvä ja taiteellinen". Jep, täysin turhaa ajattelua ja itsensä alentamista, mútta minä vertailen mielessäni silti. Halusimpa sitä tai en.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Tästä maanantaikirjottelustahan on tullut oikea tapa, noh, mikäpä siinä!
Erittäin hyvä ja vahva fiilis jäi viikonlopusta. Verivelkaan saatiin nyt kuntoon valot ja äänet ja päästiin kokeilemaan niiden kanssa kaksikin läpimenoa. Se on aivan kuin uusi näytelmä kaikkine valoineen, olen erittäin tyytyväinen työmme tulokseen. Saimme myös rakenneltua lisää lavastesermejä, joiden pitäisi valmistua ensi viikonlopuksi. Lisäksi positiivinen palaute koekatsojilta on lämmittänyt sydäntä ja luonut lisää uskoa prokkikseen. Siitä tulee onnistunut!
Vietimme myös pikkujouluja viimevuotisen teatteriluokan eli legendaarisen Survon Urpojen kanssa. Ikävää ettei paikalle päässyt kuin Elina, Kaya, Sini ja Markus. Muut ovat levittyneet ympäriinsä. Tuskin koskaan enää saa ihan kaikkia paikalle juuri tiettyyn aikaan mikä on sääli. Yksi on kiinni Helsingin muiikkiteatterissa, yksi Kokkolassa opiskelemassa ohjaajaksi, yksi Turussa ohjaajana ja yksi asuu nykyään Norjan Oslossa ja missä muualla loput sitten lienevätkään...
Tänään ollut pitkä ja raskas päivä. Kehoilua oli tänään pidempään kuin ennen ja teatterihistoriaa oli tuplasti, joten se verotti aika paljon. Jouludemoa saimme tehtyä myös jonkin verran tänään. Käytän siinä useita avustajia ja toivon että siitä nyt sitten tulisi sellainen kin haluan. Jääköön vielä sen suuremmin hiiskumatta mikä se on.
Tästä voisin hieman kirjoitella omaa tekstiäni, jos vaikka 5. kohtaus valmistuisi tänään :)
Erittäin hyvä ja vahva fiilis jäi viikonlopusta. Verivelkaan saatiin nyt kuntoon valot ja äänet ja päästiin kokeilemaan niiden kanssa kaksikin läpimenoa. Se on aivan kuin uusi näytelmä kaikkine valoineen, olen erittäin tyytyväinen työmme tulokseen. Saimme myös rakenneltua lisää lavastesermejä, joiden pitäisi valmistua ensi viikonlopuksi. Lisäksi positiivinen palaute koekatsojilta on lämmittänyt sydäntä ja luonut lisää uskoa prokkikseen. Siitä tulee onnistunut!
Vietimme myös pikkujouluja viimevuotisen teatteriluokan eli legendaarisen Survon Urpojen kanssa. Ikävää ettei paikalle päässyt kuin Elina, Kaya, Sini ja Markus. Muut ovat levittyneet ympäriinsä. Tuskin koskaan enää saa ihan kaikkia paikalle juuri tiettyyn aikaan mikä on sääli. Yksi on kiinni Helsingin muiikkiteatterissa, yksi Kokkolassa opiskelemassa ohjaajaksi, yksi Turussa ohjaajana ja yksi asuu nykyään Norjan Oslossa ja missä muualla loput sitten lienevätkään...
Tänään ollut pitkä ja raskas päivä. Kehoilua oli tänään pidempään kuin ennen ja teatterihistoriaa oli tuplasti, joten se verotti aika paljon. Jouludemoa saimme tehtyä myös jonkin verran tänään. Käytän siinä useita avustajia ja toivon että siitä nyt sitten tulisi sellainen kin haluan. Jääköön vielä sen suuremmin hiiskumatta mikä se on.
Tästä voisin hieman kirjoitella omaa tekstiäni, jos vaikka 5. kohtaus valmistuisi tänään :)
torstai 15. marraskuuta 2012
Riihimäki, minä kiitän!
Jotenkin sekava olo tai oikeastaan pöllistynyt (onko se edes korrekti sana?) kun kävin katsomassa Riihimäen Kino Sampon PMMP:n musikaalin "Veden Varaan". Siis, olen nähnyt kyllä musikaaleja ennenkin, mutta tästä minä nautin todella täysin siemauksin.
Olen tottunut Kulissin tekemiin musikaaleihin ja ajattelin ensin että en odota niin suurta spektaakkelia, mutta olisipa tyhmän pitänyt. PMMP:n biisit olivat todella hyvin laulettu, laulajilla oli kauniit äänet. Lisäksi laulujen sanoissa esiintyvien ihmisten nimet olivat myös näytelmässä esiintyvien nimet. Se toi minusta lisää pontta niihin.
Koreogafiat, okei en ole tanssitietäjä, mutta minusta olivat sopivan simppelit, eikä lähdetty temppuilemaan mitään ihmeellistä.
Näyttelijöissä ei ollut mitääm vikaa, ei ilmaisullisesti eikä ulkonäöllisesti ;) mutta siis, todella antoisa teatterikokemus. Menen kyllä katsomaan lisää tuotoksia, mikäli keväällä mahdollista.
Ja minä en ole mikään teatterikriitikko. Kritisointia minä yritän oppia koko ajan. En osaa antaa rakentavaa palautetta niin hyvin kuin haluaisin. Kirjoitin nytkin positiivisesti ja sillä fiiliksellä mikä nyt on :)
En tiedä, olenko vain tyhmä tai jotain, mutta olen aina arvostanut enemmän harrastelijateattereita kuin ammattiteattereita, jotenkin tuntuu että harrastelijateattereissa on enemmän sitä intoa, tai että se näkyy esiintyjistä, se halu tehdä ja onnistua, sitä samaa en näe ammattiteattereissa. Tosin, tähän on mainittava etten nyt sano ettei heillä olisi sitä intoa, varmasti on, eihän he siellä muuten olisi. Ehkä sitten vain katson ammattiteatterien näytöksiä jotenkin "lasit silmillä".
Syynä tähän on varmaan myös se, että olen itse harrastelijateattereiden kasvatti, ehkä siksi niiden näkeminen on minulle jotenkin parempaa.
Voi kyllä olla niinkin, että jos joskus itse pääsen ammattiteatteriin, niin sitten mieltymykseni vaihtuu ja alan olla enemmän "ammattiteatteri-ihmisiä". Ehkä sitten ymmärrän paremmin, mutta siihen saakka haluan olla tällä mielellä ja asenteella. Harrastelijateatterit kunniaan!
Olen tottunut Kulissin tekemiin musikaaleihin ja ajattelin ensin että en odota niin suurta spektaakkelia, mutta olisipa tyhmän pitänyt. PMMP:n biisit olivat todella hyvin laulettu, laulajilla oli kauniit äänet. Lisäksi laulujen sanoissa esiintyvien ihmisten nimet olivat myös näytelmässä esiintyvien nimet. Se toi minusta lisää pontta niihin.
Koreogafiat, okei en ole tanssitietäjä, mutta minusta olivat sopivan simppelit, eikä lähdetty temppuilemaan mitään ihmeellistä.
Näyttelijöissä ei ollut mitääm vikaa, ei ilmaisullisesti eikä ulkonäöllisesti ;) mutta siis, todella antoisa teatterikokemus. Menen kyllä katsomaan lisää tuotoksia, mikäli keväällä mahdollista.
Ja minä en ole mikään teatterikriitikko. Kritisointia minä yritän oppia koko ajan. En osaa antaa rakentavaa palautetta niin hyvin kuin haluaisin. Kirjoitin nytkin positiivisesti ja sillä fiiliksellä mikä nyt on :)
En tiedä, olenko vain tyhmä tai jotain, mutta olen aina arvostanut enemmän harrastelijateattereita kuin ammattiteattereita, jotenkin tuntuu että harrastelijateattereissa on enemmän sitä intoa, tai että se näkyy esiintyjistä, se halu tehdä ja onnistua, sitä samaa en näe ammattiteattereissa. Tosin, tähän on mainittava etten nyt sano ettei heillä olisi sitä intoa, varmasti on, eihän he siellä muuten olisi. Ehkä sitten vain katson ammattiteatterien näytöksiä jotenkin "lasit silmillä".
Syynä tähän on varmaan myös se, että olen itse harrastelijateattereiden kasvatti, ehkä siksi niiden näkeminen on minulle jotenkin parempaa.
Voi kyllä olla niinkin, että jos joskus itse pääsen ammattiteatteriin, niin sitten mieltymykseni vaihtuu ja alan olla enemmän "ammattiteatteri-ihmisiä". Ehkä sitten ymmärrän paremmin, mutta siihen saakka haluan olla tällä mielellä ja asenteella. Harrastelijateatterit kunniaan!
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Kirsikkatarhan analysointia
Tänään analysoimme tiukasti Kirsikkapuisto - näytelmän hahmoja, erityisesti keskustelua herätti Lopahin. Onko hän näytelmän alussa jo tietoinen siitä, että aikoo ostaa Kirsikkatarhan, vai onko ostopäätös hetken mielijohde? Onko Lopahin kiero ja laskemoiva vaiko tavallinen tallukka, joka vahingossa joutuu tilanteeseen, jossa voisi ostaa tarhan.
Hyvähän tuo että keskusttelua herättää, itse ajattelen että Lopahin aivan vilpittömästi on avittamassa Ranevskajaa ja muuta perhettä antaessaan heille neuvoja, miten tarhan kanssa pitäisi menetellä, mutta kun ostotilaisuus on menossa, silloin hän tekee päätöksen, silloin hän päätää ostaa tarhan ettei se menisi kellekään vieraalle. Kun hän sitten kertoo ostostaan muille, hänelle valkeaa että hänhän on isänsä ja isoisänsä yläpuolella, koska nämä olivat vain piskuisia orjia Kirsikkatarhalla, ja nyt hän omistaa koko roskan. Hän tuntee mielihyvää, että on ylittänyt isänsä, haistattanut vitut tuolle julmalle lapsenhakkaajalle. Siksi hän riehaantuu, koska hän tajuaa vihdoin olevansa jotakin suurta. Eikä hän suinkaan vittuillakseen samppakaljaa tarjoile muille seuraavassa näytöksessä, vaan puhtaasti siitä, että hän haluaa että muutkin olisivat hänen puolestaan iloisia, että tarhan on kuitenkin ostanut ystävä, eikä ulkopuolinen. Vaikka se hakattaisiinkin maan tasalle.
Voisin vielä alkaa kirjoittamaan teoriaani, jonka mukaan Gajev olisi Firsin poika, mutta jospa nyt jätän sen toistaiseksi. Päiväinen keskustelu Lopahinista sai minut vain kirjoittamaan oman mielipiteeni.
Sauna teki hyvää, flunssakin on hävinnyt. Tällä viikolla olen myös edennyt näytelman kirjoutuksessani, ehkäpä saan sen vielä valmiiksi tänä vuonna? Näytelmäni käsittelee alkoholia ja uskontoa ja niiden sekoittumista. Voisiko paremmasta aiheesta huumoria repiä!
Huomenna pitäisi lähteä katsomaan Riihimäelle Kino Sampon PMMP musikaalia Piian ja Petrin kanssa. Uskoisin sen olevan oikein mainio tarjonta.
Hyvähän tuo että keskusttelua herättää, itse ajattelen että Lopahin aivan vilpittömästi on avittamassa Ranevskajaa ja muuta perhettä antaessaan heille neuvoja, miten tarhan kanssa pitäisi menetellä, mutta kun ostotilaisuus on menossa, silloin hän tekee päätöksen, silloin hän päätää ostaa tarhan ettei se menisi kellekään vieraalle. Kun hän sitten kertoo ostostaan muille, hänelle valkeaa että hänhän on isänsä ja isoisänsä yläpuolella, koska nämä olivat vain piskuisia orjia Kirsikkatarhalla, ja nyt hän omistaa koko roskan. Hän tuntee mielihyvää, että on ylittänyt isänsä, haistattanut vitut tuolle julmalle lapsenhakkaajalle. Siksi hän riehaantuu, koska hän tajuaa vihdoin olevansa jotakin suurta. Eikä hän suinkaan vittuillakseen samppakaljaa tarjoile muille seuraavassa näytöksessä, vaan puhtaasti siitä, että hän haluaa että muutkin olisivat hänen puolestaan iloisia, että tarhan on kuitenkin ostanut ystävä, eikä ulkopuolinen. Vaikka se hakattaisiinkin maan tasalle.
Voisin vielä alkaa kirjoittamaan teoriaani, jonka mukaan Gajev olisi Firsin poika, mutta jospa nyt jätän sen toistaiseksi. Päiväinen keskustelu Lopahinista sai minut vain kirjoittamaan oman mielipiteeni.
Sauna teki hyvää, flunssakin on hävinnyt. Tällä viikolla olen myös edennyt näytelman kirjoutuksessani, ehkäpä saan sen vielä valmiiksi tänä vuonna? Näytelmäni käsittelee alkoholia ja uskontoa ja niiden sekoittumista. Voisiko paremmasta aiheesta huumoria repiä!
Huomenna pitäisi lähteä katsomaan Riihimäelle Kino Sampon PMMP musikaalia Piian ja Petrin kanssa. Uskoisin sen olevan oikein mainio tarjonta.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Lenssua
Kulunut viikonloppu meni todella nopiaan jälleen. Perjantaina kävimme Emmin kanssa katsomassa Kanavateatterin Remonttijeng-farssin ensi-iltaa. Oli jälleen hyvä esitys, mutta mitäpä muutakaan Kanavateatterilta voisi odottaa. Uuden ohjaajan kädenjälki oli minusta huomattava joka myöskin uuden tyylinsä myötä (komediallinen kauhu) erotti näytelmän aikaisemmista farsseista kyseisessä teatterissa.
Lauantaina koimme pienoisen takaiskun Verivelan harjoituksissa, kun nuorisotalo olikin varattu muuhun ohjelmaan, tästä oltiin toki meitä inffottu, mutten muistanut, noh, illalla päsimme sinne kuitenkin lavastuksen rakenteluun ja sunnuntaina saimme yhden läpimenonkin purkkiin. Ensi vkl on sitten työntäyteisin, niin valojen, äänten, lavastusten kuin itse näytelmänkin kanssa. Kova urakka siis edessä. Mutta mehän nyt tietysti selviydymme siitä!
Luulin jo ettei flunssa-aalto, joka on koetellut koko luokkaani, ei iskisi minuun ollenkaan, no, nyt se sitten iski. Ei tosin kovimmalla mahdollisella tavalla, mutta olo on sen verta tukkoinen ja kurkku kipeä, että otin tämän päivän rennosti ja skippasin kehotunnit. Toivotaan nyt ettei se kuumetta ala pukata, koska tässä nyt ei ole aikaa sairastella.
Varattiin viime viikolla Emmin kanssa matka Berliiniin helmikuussa kun alkaa syysloma :) 3 yötä hotellissa. Lennot ja hotelli molemmilta yhteensä 400€ (Ebookers on ystävä) Ei siis paha ollenkaan.
Lauantaina koimme pienoisen takaiskun Verivelan harjoituksissa, kun nuorisotalo olikin varattu muuhun ohjelmaan, tästä oltiin toki meitä inffottu, mutten muistanut, noh, illalla päsimme sinne kuitenkin lavastuksen rakenteluun ja sunnuntaina saimme yhden läpimenonkin purkkiin. Ensi vkl on sitten työntäyteisin, niin valojen, äänten, lavastusten kuin itse näytelmänkin kanssa. Kova urakka siis edessä. Mutta mehän nyt tietysti selviydymme siitä!
Luulin jo ettei flunssa-aalto, joka on koetellut koko luokkaani, ei iskisi minuun ollenkaan, no, nyt se sitten iski. Ei tosin kovimmalla mahdollisella tavalla, mutta olo on sen verta tukkoinen ja kurkku kipeä, että otin tämän päivän rennosti ja skippasin kehotunnit. Toivotaan nyt ettei se kuumetta ala pukata, koska tässä nyt ei ole aikaa sairastella.
Varattiin viime viikolla Emmin kanssa matka Berliiniin helmikuussa kun alkaa syysloma :) 3 yötä hotellissa. Lennot ja hotelli molemmilta yhteensä 400€ (Ebookers on ystävä) Ei siis paha ollenkaan.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Sirkusta ja irstailua!
Joo, tämä päivä, tai no ilta meni Halloweenbileiden järjestelyssä. Tiedän Halloween oli ja meni ajat sitten mutta täällä Lahdessa ne järjestettiin vasta tänään. Meidän, eli Teatteri 1 linjan piti tehdä kellarin saunakäytävälle kauhukuja.
Minä, Joel, Samppa ja Otto Pilli olimme linnoittuneet pesuhuoneeseen, jossa Joel makasi alastomana kelmuun käärittynä penkillä ,Sampalla sikanaamari ja frakki päällä veitsen kanssa, Otto naudan vereen sotkettuna kylpyaltaalla ja minä nakuna roikkumassa narusta. Kyllä, voitte vain uskoa näyn, se jos mikä oli kauhua! Vielä kun taustalla soi koko ajan sirkusmusiikki ja huone välähteli strobovalosta, niin tunnela oli psykoosimainen. Moisen kunnian piti kestää tunti, mutta kaksi tuntiahan siellä vierähti. Tämä jos mikä, on taidetta! Huh, en enää ikinä voi mennä sirkukseen...
Viime viikonloppu meni Verivelan parissa ja olen jälleen tyytyväinen. Saimme kaksi läpimenoa ja vielä Kayan kanssa katsoimme melkein kaikki valoasiatkin kuntoon. Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ensi lauantaina olisi luvassa takasermien rakentamista, missä odottaa se suurin työ.
Polvi on ollut viikon verran arka, niin että käveleminenkin sattuu. En tiedä mikä siinä on, eikä se riemastunut viime perjantain teatteri 1 vs Teatteri 2 futismatsista, jonka muuten voitimme btw ;)
Nyt se kuitenkin alkaa jo tuntua paremmalta, jos sitä vielä vähän parantelisi ja katsoisi jos viikonloppuna uskaltautuisi juoksemaan sillä.
Minä, Joel, Samppa ja Otto Pilli olimme linnoittuneet pesuhuoneeseen, jossa Joel makasi alastomana kelmuun käärittynä penkillä ,Sampalla sikanaamari ja frakki päällä veitsen kanssa, Otto naudan vereen sotkettuna kylpyaltaalla ja minä nakuna roikkumassa narusta. Kyllä, voitte vain uskoa näyn, se jos mikä oli kauhua! Vielä kun taustalla soi koko ajan sirkusmusiikki ja huone välähteli strobovalosta, niin tunnela oli psykoosimainen. Moisen kunnian piti kestää tunti, mutta kaksi tuntiahan siellä vierähti. Tämä jos mikä, on taidetta! Huh, en enää ikinä voi mennä sirkukseen...
Viime viikonloppu meni Verivelan parissa ja olen jälleen tyytyväinen. Saimme kaksi läpimenoa ja vielä Kayan kanssa katsoimme melkein kaikki valoasiatkin kuntoon. Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ensi lauantaina olisi luvassa takasermien rakentamista, missä odottaa se suurin työ.
Polvi on ollut viikon verran arka, niin että käveleminenkin sattuu. En tiedä mikä siinä on, eikä se riemastunut viime perjantain teatteri 1 vs Teatteri 2 futismatsista, jonka muuten voitimme btw ;)
Nyt se kuitenkin alkaa jo tuntua paremmalta, jos sitä vielä vähän parantelisi ja katsoisi jos viikonloppuna uskaltautuisi juoksemaan sillä.
torstai 1. marraskuuta 2012
Nyt täytyy sanoa että hävettää. Minun piti ottaa monta päivää sitten asiakseni päivittää tätäkin paikkaa mutta kappas kummaa...se jäi. Ehkä olen parantumaton. Ehkä.
Syysloma meni mukavasti lomaillessa Laukaassa ja Jyväskylässä. Stressasinkin hiukan ja epätoivo iski Verivelan kanssa, mutta hetkellinen epätoivohan kuuluu prokkiksen tekemiseen. On se koettu ennenkin ja aina selvitty. Valomiehen metsästyksessä ja näyttämön takaverhojen kanssa olin hulluuden partaalla, kunnes muistin lehtorini sanat "kaikki järjestyy aina". Se rauhoitti hieman ja niin tapahtuikin. Sain hoidettua meille valomieheksi tai no naiseksi entisen luokkalaiseni Kayan. Kiitos hänelle suostumuksesta. Verhot päätettiinkin korvata sermillä joka onkin parempi vaihtoehto lavastuksenkin kannalta.
Niin ja ensimmäinen läpimenokin saatiin syysloman alkuun joka meni vieläpä hyvin ensimmäiseksi läpäriksi. Näytelmän kesto oli tasan tunti. Olen tyytyväinen.
Lomalla tein itselleni kuitenkin myös lupauksen, että arkena en mieti teatteriasioita. Ei se aina onnistunut, mutta kyllä sain rentouduttuakin. Onneksi.
Tämä viikko on jälleen ollut sellainen "paluu arkeen"-viikko, joka on taas hujahtanut kuin siivillä. Kävimme tänään katsomassa Lahden Kaupunginteatterissa näytelmän Voitto Kotiin. Minusta se oli vaikuttava. Nautin esityksestä. Näytelmä todisti sen että ei siellä kaupunginteatterinkaan lavalla tarvita niitä 20 ihmistä, jotta näytelmää voisi kantaa hyvin, ei suinkaan. Siihen riitti tällä kertaa kaksi ihmistä ja heidän kemiansa. Suosittelen lämpimästi ihmisille kyseistä näytelmää. Aihekin oli hyvin tunnistettava ja läheinen. Tuli mieleen että tuohon voisi hyvin tapahtua omassa naapurissa tälläkin hetkellä tai mikä vielä ahdistavampaa, voisi tulla tapahtumaan itselle.
Huomenna olisi jalkapallomatsi kakkosia vastaan, jonka jälkeen olisi ryyppäjäiset. Itse pelaan mutta muihin hömpötyksiin ei ole aikaa. Velvollisuus kutsuu, Verivelka kutsuu toiseen läpimenoon.
Lopuksi haluan mainita että olen tällä hetkellä parhaassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, Olen alkanut viime aikoina treenaamaan myös cardiotani eli kestävyyttä. Hölkkä toimii hyvin siinä eikä tuollainen tunnin hölkkä tunnu nää missään. Voi toista se oli joskus nuorempana...
Syysloma meni mukavasti lomaillessa Laukaassa ja Jyväskylässä. Stressasinkin hiukan ja epätoivo iski Verivelan kanssa, mutta hetkellinen epätoivohan kuuluu prokkiksen tekemiseen. On se koettu ennenkin ja aina selvitty. Valomiehen metsästyksessä ja näyttämön takaverhojen kanssa olin hulluuden partaalla, kunnes muistin lehtorini sanat "kaikki järjestyy aina". Se rauhoitti hieman ja niin tapahtuikin. Sain hoidettua meille valomieheksi tai no naiseksi entisen luokkalaiseni Kayan. Kiitos hänelle suostumuksesta. Verhot päätettiinkin korvata sermillä joka onkin parempi vaihtoehto lavastuksenkin kannalta.
Niin ja ensimmäinen läpimenokin saatiin syysloman alkuun joka meni vieläpä hyvin ensimmäiseksi läpäriksi. Näytelmän kesto oli tasan tunti. Olen tyytyväinen.
Lomalla tein itselleni kuitenkin myös lupauksen, että arkena en mieti teatteriasioita. Ei se aina onnistunut, mutta kyllä sain rentouduttuakin. Onneksi.
Tämä viikko on jälleen ollut sellainen "paluu arkeen"-viikko, joka on taas hujahtanut kuin siivillä. Kävimme tänään katsomassa Lahden Kaupunginteatterissa näytelmän Voitto Kotiin. Minusta se oli vaikuttava. Nautin esityksestä. Näytelmä todisti sen että ei siellä kaupunginteatterinkaan lavalla tarvita niitä 20 ihmistä, jotta näytelmää voisi kantaa hyvin, ei suinkaan. Siihen riitti tällä kertaa kaksi ihmistä ja heidän kemiansa. Suosittelen lämpimästi ihmisille kyseistä näytelmää. Aihekin oli hyvin tunnistettava ja läheinen. Tuli mieleen että tuohon voisi hyvin tapahtua omassa naapurissa tälläkin hetkellä tai mikä vielä ahdistavampaa, voisi tulla tapahtumaan itselle.
Huomenna olisi jalkapallomatsi kakkosia vastaan, jonka jälkeen olisi ryyppäjäiset. Itse pelaan mutta muihin hömpötyksiin ei ole aikaa. Velvollisuus kutsuu, Verivelka kutsuu toiseen läpimenoon.
Lopuksi haluan mainita että olen tällä hetkellä parhaassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, Olen alkanut viime aikoina treenaamaan myös cardiotani eli kestävyyttä. Hölkkä toimii hyvin siinä eikä tuollainen tunnin hölkkä tunnu nää missään. Voi toista se oli joskus nuorempana...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)