torstai 15. marraskuuta 2012

Riihimäki, minä kiitän!

Jotenkin sekava olo tai oikeastaan pöllistynyt (onko se edes korrekti sana?)  kun kävin katsomassa Riihimäen Kino Sampon PMMP:n musikaalin "Veden Varaan". Siis, olen nähnyt kyllä musikaaleja ennenkin, mutta tästä minä nautin todella täysin siemauksin.

 Olen tottunut Kulissin tekemiin musikaaleihin ja ajattelin ensin että en odota niin suurta spektaakkelia, mutta olisipa tyhmän pitänyt. PMMP:n biisit olivat todella hyvin laulettu, laulajilla oli kauniit äänet. Lisäksi laulujen sanoissa esiintyvien ihmisten nimet olivat myös näytelmässä esiintyvien nimet. Se toi minusta lisää pontta niihin.

Koreogafiat, okei en ole tanssitietäjä, mutta minusta olivat sopivan simppelit, eikä lähdetty temppuilemaan mitään ihmeellistä.

Näyttelijöissä ei ollut mitääm vikaa, ei ilmaisullisesti eikä ulkonäöllisesti ;) mutta siis, todella antoisa teatterikokemus. Menen kyllä katsomaan lisää tuotoksia, mikäli keväällä mahdollista.

Ja minä en ole mikään teatterikriitikko. Kritisointia minä yritän oppia koko ajan. En osaa antaa rakentavaa palautetta niin hyvin kuin haluaisin. Kirjoitin nytkin positiivisesti ja sillä fiiliksellä mikä nyt on :)

En tiedä, olenko vain tyhmä tai jotain, mutta olen aina arvostanut enemmän harrastelijateattereita kuin ammattiteattereita, jotenkin tuntuu että harrastelijateattereissa on enemmän sitä intoa, tai että se näkyy esiintyjistä, se halu tehdä ja onnistua, sitä samaa en näe ammattiteattereissa. Tosin, tähän on mainittava etten nyt sano ettei heillä olisi sitä intoa, varmasti on, eihän he siellä muuten olisi. Ehkä sitten vain katson ammattiteatterien näytöksiä jotenkin "lasit silmillä".

Syynä tähän on varmaan myös se, että olen itse harrastelijateattereiden kasvatti, ehkä siksi niiden näkeminen on minulle jotenkin parempaa.

Voi kyllä olla niinkin, että jos joskus itse pääsen ammattiteatteriin, niin sitten mieltymykseni vaihtuu ja alan olla enemmän "ammattiteatteri-ihmisiä". Ehkä sitten ymmärrän paremmin, mutta siihen saakka haluan olla tällä mielellä ja asenteella. Harrastelijateatterit kunniaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti