Noniin, Kunpa minä olisin sinä-prokkis saatiin kuopatuksi viime sunnuntaina. Kiitokset kaikille katsojille, jotka olitte meitä seuraamassa ja kiitokset myös mahtavalle prokkisporukalle. Tässä ei ole kuitenkaan tämän kauempaa aikaa vetää henkeä, sillä uudet tuulet puhaltelevat jo; tänään aloitin tankkaamaan päähäni dialogiamme ja huomenna alkaakin sitten Kanavateatterin ekat lukuharkat. Jänskättää :)
Jospa nyt kuitenkin näin yön ratoksi kirjoittelen hieman fiiliksiä Arieksen esikoisprokkiksesta, lähinnä mitä ajatuksia ja fiiliksiä se toi minulle. Myönnettäköön tosin että ehkä on liian aikaista vielä puolen viikon jälkeen mitenkään syvällisesti analysoida koko prokkisprosessia, mutta jotain muutamia päällisiä ajatuksia ajattelin kirjoitella lähinnä omaksi huvikseni. Kenties vuoden tai muutaman päästä oivallan jotain uutta produktiostamme, tai sitten en.
Täytyy sanoa että koko Kunpa minä olisin sinä-produktio tuntui minusta alussa hieman riskiltä touhulta. Ottaa nyt täysin tuntematon näytelmä ja laittaa se esikoisteokseksi. Kyllähän ajatus hikeä pukkasi kun Lahden ja Jyväskylän väliä aina bussilla kuljin viime keväänä. Kuitenkin kun sain tekstin hyppysiini ja luettuani sen, se tuntui hyvältä. Se oli täysin erilainen teemoiltaan ja ennen kaikkea tyyliltään, mitä oli aikaisemmin tehnyt ja jostain syystä siitä tuli turvallinen olo esittää se. Jo parin viikon harjoittelun jälkeen, kun huomasi miten hyvin jo silloin luisti harjoitukset, tunne oikeasta valinnasta lisääntyi. En enää empinyt olisiko tämä sittenkin ollut väärä valinta.
Ensi-illan lähestyessä fiilis ja halu esittää näytelmä vaan lisääntyi entisestään. Halu näyttää ihmisille, että Aries laittaa ihan oikeasti hyvän shown pystyyn. Ensi-illassa sitten muut kysyivät minulta "Minkä neuvon taiteellinen johtaja nyt haluaa antaa?" tai että "Onko taiteellisella johtajalla mitään sanottavaa, ennen kun menemme lavalle?" Muistin maisterini sanat silloin ja sanoin saman mitä hän sanoi aikoinaan meille: "Me teemme sen mitä parhaiten osaamme, me teemme näyttelijöiden tehtävän ja katsojat tekevät omansa, se jos katsojat eivät pidä esityksestä, se ei ole meistä kiinni, vaan heistä. Me voimme vaan tehdä oman hommamme niin hyvin kuin mahdollista" Ja niin tapahtuikin.
Vaikkei esityksiä ollut kuin 8 kipaletta niin silti jo viimeisessä esityksessä tuntui että näin tämän pitikin mennä tai että tämä oli juuri sopiva määrä tälle projektille. Millainen tämä sitten oli Arieksen ensimmäisenä projektina? Jos rehellisesti vastaan tuohon, niin sanoisin että keskiverto. Se ei ollut ehkä niin hyvä kuin se olisi voinut olla muttei todellakaan mikään floppi. Sanoisin että Aries avasi näytelmätilinsä suht vahvalla tekeleellä, mutta seuraavan on sitten taas oltava parempi, niin kuin taas siitäkin seuraavan. Aina on kehittyttävä! Aina on päästävä ns. seuraavalle tasolle!
Mitä sitten haluan sanoa ohjaajasta tai kanssanäyttelijöistäni? Minusta Kaya oli ohjaajana hyvä. Enkä sano tätä sen takia, että Kaya sattuu olemaan hyvä ystäväni, vaan ottaen huomioon, että tämä oli Kayan esikoisohjaus, ajoi se asiansa. Toki saimme muilta ohjaajilta ja ihmisiltä kommentteja myös siitä, miten olisi voitu menetellä toisin ja uskon että Kaya onkin laittanut huomioita korvan taakse. Ensimmäinen hänen ohjauksensa oli hyvä ja uskon että ensi kerralla hän tekee vielä paremman.
Kayalta toivon kuitenkin enemmän jämäkkyyttä ja sellaista tietynlaista vittumaisuutta ohjaajana ensi kerralla. Nyt ehkä otettiin hieman lepsummin, kun kaikki tässä kavereita ollaan jne. Minusta ohjaajan tulee kuitenkin ohjatessaan olla täysin eri henkilö, kuin mitä siviilissä kaveriporukan keskellä. Minä ja Kaya emme lavalla ollessamme ole Joni ja Kaya vaan näyttelijä ja ohjaaja ja sen roolin haluan Kayan ottavan ensi kerran kovemmin haltuunsa. Näyttelijät kaipaavat myös ystävällisyyden ja rentouden vastapainoksi myös sitä kovuutta, vaativuutta ja sitä ärsytystäkin. Uskon että parhaat tulokset saa näyttelijästä irti kovalla vaatimisella.
Entäs sitten kanssanäyttelijät? Olin todella innoissani kun pääsin jälleen lavalle hyvän ystäväni Erja Korteojan kanssa. Viime kerrasta taisi olla jo 3 vuotta aikaa joten tuntui taas hyvältä tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Vielä kun Atte oli mukana, tuntui kuin oltaisiin vedetty vuoden 2010 Laulu tulipunaisesta kukasta uudelleen, tosin ilman Marttia. Harmi. Hänet olisin vielä tahtonut tähän samaan prokkikseen kanssamme, mutta ehkäpä sitten toiste.
Vaikka lupasinkin itselleni etten aio stressata mistään tässä prokkiksessa, koska en ole ohjaaja, jätän sen stressaamisen ja turhan suunnittelun, jota olen tehnyt muutamissa viimeisissä epävirallisissa projekteissamme. Pakko myöntää että kyllähän se vähän vitutti kun Sina oli yhdessä vaiheessa 2 viikkoa poissa. Olin huolissani miten hän selviää projektistamme ja että oppiiko hän repliikit ajallaan ja olisiko hän jatkossakin poissa? Paljon pyöri mielessä, mutta sitten kun hän palasi takaisin harjoittelemaan, niin huomasin että huoleni oli täysin turha. Siinä oli mimmi joka teki töitä päästäkseen mukaan rytmiin ja sen hän todella tekikin. Laittoi minulle, epäilijä Tuomaalle, luun kurkkuun ja hyvä niin! Sinan kanssa oli mukava tehdä yhteistyötä ja täytyy ihailla hänen taitavuuttaan jo noinkin nuorella iällä (18-19). Pitkälle tulee varmasti pääsemään jos haluaa ja tahdonkin lisätä hänet ensi vuoden alussa virallisesti Ariekseen.
Meillä oli hyvä porukka, mutta sehän nyt olikin itsestään selvyys. Ei Arieksessa olekaan kuin lahjakkaita, osaavia ja nälkäisiä nuoria, jotka oikeasti haluavat tehdä taidetta. Nyt marraskuussa minulla on etuoikeus tehdä dialogi parhaan ystäväni Atte Leppäsen kanssa ja dialogi on vieläpä omaa käsialaa, joten aivan mahtavat fiilikset jo tässä vaiheessa.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen projekti oli hyvä, mutta vielä tänä vuonna on tulossa lisää ja ensi vuodellekin on jo suunnitelmia kehitelty. Aries näytti nyt ensimmäsitä kertaa sarvensa ja tästä eteenpäin se tulee tekemään entistä enemmän töitä, että se saisi enemmän näkyvyyttä, yleisöä ja tunnustusta uutena nousevana harrastajateatterina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti