tiistai 16. huhtikuuta 2013

Laulamista ja luomisen tuskaa

Uusi viikko jälleen Lahden kansanopistossa täydessä vauhdissa. Kirsikkatarha on hakattu ja kuopattu ja nyt on aika siirtyä eteenpäin, niin elämässä kuin prokkiksissakin. Tämän viikon pääpainoite samoin kuin ensiviikonkin on laulujen treenaamista 26.4. olevaa lauluiltaa varten. Itselläni meni tänään laulu aivan nappiin, mutta ei nyt anneta ylimieliyyden perkeleelle sijaa sielussa, vaan jatketaan harjoituksia täydellä teholla. Huomenna onneksi pääsee taas lallattamaan.

Olen alkanut pitämään laulamisesta. Pienenä sitä ei edes viitsinyt itsekseen harjoittaa kun oli aina saanut kuulla miten paska laulamaan on. Täällä taas laulu- ja kuorotunteja odottaa aina innolla, varsinkin kun on niin erinomaiset opettajat: Professorit Niskanen ja Inge. Heille olenkin kiitollisuuden velassa, kun ovat saaneet minusta näin lyhyen ajan kuluessa näin paljon irti.

Tänään olen tuskaillut Teakin omavalintatehtävän tekemisessä. Kaikki muut hommat ovatkin jo kondiksessa, jopa kevätdemo on suunniteltu niin tarkkaan, että se on jo puoliksi tehty. Ensin kirjoitin yhden version omavalintaa, joka oli mielipidekirjoitus, mutta sitten se alkoi karata lapasesta asiasisällöltään, joten unohdin sen ja yksinkertaistin ajatteluani ja syntyihän se sittenkin. Monologilla mennään, mutta se on ainakin itse kirjoitettu. En halunnut ottaa valmista, vaan kokeilla omaa.

Viime sunnuntaina pääsin ekaa kertaa Kanavateatterin harjoituksiin ja mielestäni pääsin hyvin mukaan kärryille, vaikka olen ollut pois kolme kuukautta. Ensi sunnuntaina taas, niin eiköhän se kulku ala selkiintyä tästä pikkuhiljaa.

Arieksen perustamispaperit lähetin pari viikkoa sitten menemään ja nyt sitten odotellaan sieltä juuta tai jaata. Jos nyt kaikki olemme tehneet oikein,  niin kuukauden päästä pitäisi olla meillä oma teatteri ry.

Nautin suuresti näistä yöhetkistä, kun on vain minä ja internetin ihmeellinen maailma. Taidankin hakea ison lasillisen Pepsi Maxia ja lautasellisen viinirypäleitä niin johan kelpaa. (Ovat suurta herkkuani)


Kas tässä lauluiltabiisini: Jacques Brel - Seuraava (Al Suivant) http://www.youtube.com/watch?v=K2cMOeoadeE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti