Tänään sain kokea jotain aivan erityistä ja kenties ainutlaatuistakin. Minä nimittäin olin katsomossa istumassa ja katsoin sieltä käsin Kirsikkatarha -esityksemme. Ei, en ollut sairas tai muuten vaan arestissa, vaan halusin kokea miltä esitys näyttää, viihdyttääkö se minua, mitä tuntemuksia kokisin, saisinko jotain uutta sen kautta omaan Gajev-hahmooni etc. Täytyy sanoa, että tuon saman, minkä itse koin, täytyisi jokaisen kirsikkatarhalaisen kokea. Eläköön kaksoismiehitys, joka tämän mahdollisti!
Katsomossa istuessani, tuntui aluksi, etenkin ykkösnäytöksen kohdalla, etten edes istuisi katsomossa, vaan tuntui siltä, että olin näyttämön jäälautoilla muiden kanssa. Koin esityksen aikana niin monenlaista: huomasin että välillä katsoin teosta katsojan silmin, välillä taas näyttelijän ja välillä ohjaajan. Katsoin mikä minusta toimi ja mitä minä tekisin toisin. Mutta samalla kuitenkin olin kuin hypnoosissa tai transsissa. En tuntenut mitään ihmeellistä tunnetasolla. Seurasin vain apaattisena näyttämön tapahtumia ja välillä havahduin ihmettelemään sitä, miten olimmekin jo näin nopeasti jossain tietyssä kohtauksessa. Aikaa ei ollut. Ainakin se tuntui menevän siivillä. 1,5 tunnin ensimmäinen puoliaika tuntui menevän alle tunnissa.
Hyvä juttu katsomisessa oli myös se, että pääsin seuraamaan nyt kunnolla kaikkien näyttelemistä. Minusta varsinkin Amandaa ja Millaa oli mahtavaa seurata, koska he tuntuivat koko ajan olevan tilanteen tasalla ja saatanpa heiltä varastaa jotain hyvää myös itselleni huomiseksi. Jaakon Gajevia seurasin myös ja panin merkille hänen tekemisiään ja mitä kaikkea voin häneltä napata. Tuntui että sain paljon irti ja on helpompi yrittää viedä hahmoa eteenpäin vielä huomenna.
On totta kun on sanottu että kaikki näkyy: pienimmätkin liikkeet tai herpaantumiset. Se pitää kuitenkin itse nähdä, ennen kuin sen täysin uskoo. Joskus jos itse huomaa lavalla keskittymisen herpaantuvan, lohduttelee itseään sillä että onhan tässä 18 muuta, ei minua varmaan huomattu. Mutta nimenomaan silloin on jo jäänyt kiinni. Nyt sen vasta tajuaa kun sen näki itse. En tarkoita että olisi tälläistä keskittymisenherpaantumista näkynyt mitenkään erityisesti, mutta kaikki pienet eleet ja liikahdukset pystyy todella hyvin näkemään, niin miksei sitten mokiakin?
Esityksessä tapahtui myös jotain aivan herkullista. Eräs katsoja nousi kesken kohtauksen ylös ja käveli lavalle. Jumalauta, rohkeinta mitä kukaan on tehnyt koko kirsikkatarhassa näytttelijät mukaanlukien ja miten näin herkullinen tilaisuus hyödynnetään? Aivan, ei mitenkään. Kaikki olivat shokissa ja säikähtivät tätä kyseistä herrasmiestä, joka ei suinkaan ollut pahansuopa tai mitään sellaista. Hänet ohjattiin sitten sivuovesta ulos, liekkö ahdistunut tai tylsistynyt tai sitten vain joku muu painava syy miksi katsoi parhaakseen poistua, en tiedä, mutta siinä olisi ollut tuhannen taalan paikka näytellä tämän henkilön kanssa. Mutta niin ei käynyt. Kaikki lamaantuivat. Tai jos joku yrittikin, se ei ollut tarpeeksi tai sitä ei näkynyt katsojalle. Olisi pitänyt selvästi huomioida tämä asia. Noniin, nyt on Hyvösen helppo huudella täältä katsomosta ja leikkiä ohjaajaa. Kuka tietää, ehkäpä itsekin olisin ollut ihan tilt jos noin olisi minulle käynyt, mutta senkin uhalla sanon mitä mieltä olen. Bite me! :P
Yksi syy miksi halusin myös katsoa tämän esityksen, oli se, että minusta tuntui että olisin sen tarpeessa. Että se virkistäisi minua, että pääsisin irti tästä paikallajunnaamisesta, jota olen muutaman esityksen ajan itseni kohdalla kokenut. Olin aivan oikeassa. Todellakin tämä oli sitä mitä tarvitsin, että voin vielä huomenna pistää vitummoisen shown pystyyn yhdessä muiden kanssa. Jaakko veti tänänä erinomaisesti, joudun paiskimaan tuplasti töitä, että saan huomenna vedettyä paremmin.
Olen todella iloinen siitä päätöksestä, että menin katsomon puolelle. Ennen esitystä jotkut kehottivat etten menisi, ettei se olisi viisasta ja nyt ei pidä ajatella siltä miltä minusta juuri nyt tuntuu. Ööh, miksi ei? Jos minusta tuntui vahvasti siinä hetkessä että se on oikea ratkaisu, niin totta helvetissä minä sen haluan tehdä, varsinkin kun siihen kerrankin tarjotaan mahdollisuus ja on saanut vielä luvankin. On harvinaista nähdä oma esityksensä katsojana, jos siis itse näyttelee siinä. Päätin siis kerrankin olla olematta muille mieliksi, haistatin vitut backstage politikoinnille ja päätin istuttaa näyttelijäperseeni penkkiin. Hyvä että tein sen! Joskus pitää olla itsekäs.
Näin jälkeenpäin on aika mitäänsanomaton olo. Ymmärrän katsojia, jotka eivät osaa sanoa mitään teoksemme jälkeen. Menin suoraan huoneeseeni, suihkuun ja tulin syömään omaan huoneeseeni. Ei tehnyt mieli edes jutella kenenkään kanssa. Oli sellainen olo että haluaa olla nyt itsekseen ja maistella näkemäänsä. Tämä mitä nyt kirjoitin, on todennäköisesti vain murto-osa, siitä mitä vielä tulee mieleen. Uskon että tämä vaatii aikaa sulatella, mutta nuo asiat olivat nyt ehkä päälimmäisenä mielessä.
Huomenna on Kirsikkatarhan viimeinen esitys ja samalla myös paras. Voin kokemuksesta sanoa että esitys on katsomisen arvoinen, joten nyt on vielä tilaisuus tulla ihastumaan tai vihastumaan. Sinä päätät. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti