Sanat eivät riitä kertomaan kuinka iloinen ja ylpeä olin viime tiistaina kun Teakin 3. vaiheeseen päässeet julkaistiin. Jumaleissön! Kyllähän sitä hyvä fiilis tuli pakostikin kun näki oman nimensä komeilevan listalla. Huhhuh. Kahtena edellisvuonna monoa on tungettu perseeseen jo aamupäivässä, mutta nyt näyttää kehitystä vihdoin tapahtuneen. Ei ole Lahdessa vietetty aika mennyt hukkaan. Niin paljon oppinut muilta kanssaopiskelijoilta ja mikä tärkeintä: oppinut ajattelemaan itse!
3. Vaiheeseen mentäessä tulee osata yksi biisi sekä uusi dialogi. Kuudesta biisistä piti valita yksi ja otin kansanlalun "Enkä minä hurjan luontoni tähren". Otin sen, koska se oli helpoin. Joku voisi sanoa että menen mistä aita on matalin tai olen vaan laiska, mutta kyse on puhtaasti siitä että tiedostan oman kokemattomuuteni laulun saralla ja tässä vaiheessa olisi typerää lähteä sooloilemaan ja riskeeraamaan liikaa ottamalla liian vaativa laulu. Mielummin laulan helpon paremmin kuin vaativan sysipaskasti. Tähän väliin haluan kiittää Millaa, joka on jaksanut opettaa minua ja Joelia biisissä. Eilen varsinkin kun veisattiin lähemmäs pari tuntia sitä samaa biisiä vaan että me tollot osattas ees laulun peruskuljetus, on siinä varmasti ollut sietämistä. Kiitos Milla kun autat ja vieläpä vapaaehtoisesti!
Tosin, olo ei todellakaan ole enää niin varma kuin aiemmissa vaiheissa. Taso tulee olemaan hurjasti korkealla ja olo on pikemminkin kuin menisi piraija-altaaseen kuin pääsykokeeseen, ainakin vielä eilen. Tänään kun sain dialogin tankattua päähäni pysyvästi ja kun on harjoitellut ja nähnyt muiden dialogiesityksiä, on onneksi mistä ottaa. Tällä hetkellä uskon enemmän mahdollisuuksiini dialogissa kuin laulussa, vaikka eilen tilanne oli päinvastoin.
Tiistaina Misa piti meille koko päivän. Harjoittelimme improa, sekä hahmojen tekoa, jotka olivat oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Itselläni se oli pieni lapsi. En ole koskaan sietänyt ajatusta että esittäisin lasta, tai se tuntuu juuri jotenkin vaikealta esitettävältä. En tiedä sitten miksi. Kuitenkin tiistaina se tuntui luonnistuvan. En tiedä, ehkä se oli vaan pelko, joka sitten osoittautui turhaksi, mene ja tiedä. Kiinnostuvuus Misan oppeihin pääsemisestä myös vahvistui päivän aikana. Kakkoselle hakeminen ei kuitenkaan ole suunnitelmissani tänä vuonna johtuen eri syistä ja uskon että minua palvelisi ensi vuosi paremmin , jos palaisin ikään kuin juurilleni ja soveltamaan tämän vuoden oppimaani. Jos ei muuta niin Arieksessa ainakin.
Timo Raita (ensi vuoden ykkösten vastuuopettaja) piti meille tänään liikunnallisen päivän pallopelien muodossa. Aamupäivällä pelasimme jalkapalloa ulkona ja iltapäivällä rymypalloa salissa. Tykkäsin itse henkilökohtaisesti etenkin aamupäivän jalkapallosta. Itsehän olen henkilö joka ei ota osaa muiden mennessä pelaamaan yhteisesti jalista, vaan teen jotain muuta, mitä se sitten aina onkin. Mutta mistä tämä sitten johtuu? Noh, kellokin vasta noin vähän niin oiva aika pohtia sitä täällä.
Pienenä olin aina huono koulussa kaikissa joukkuelajeissa. Pelattiin sitten jalkapalloa, koripalloa, sählyä, you name it, olin itse aina viimeisten joukossa, jotka valittiin pelaamaan. Miksi? Koska olin huono pelaaja. Minulta puuttui pelinhahmotuskyky, tarkoitan etten osaa lukea sitä niinkuin muut. En tiedä miksi. Jos sain pallon hyppysiini, siitä piti äkkiä päästä eroon, ennen kuin vastustaja saa sen, joten roiskin sen aina mahdollisimman kauas pois. Myös koordinaatio on todella huono niissä tilanteissa. Jos pallo tulee minulle ja yritän potkaista, en välttämättä osu, vaikka olisi ollut kuinka helppo nakki. Syöttääkään en osannut koskaan, tai aina kun yritin niin vastustajan perkele nappasi pallon ja sitten kuului "voi vittu joni" :P. Jossain vaiheessa alkoi vituttamaan siinä määrin että päätin alkaa harrastaa liikuntaa yksin lenkkeilyn ja salin muodossa.
Sittemmin olen miettinyt että jätän joukkueurheilun niille jotka sitä osaavat pelata. Tunnen olevani tiellä kentällä, joten miksi siellä pitää tuhlata aikaa. Ei siinä, joskus on ihan mukavaa käydä hyvässä porukassa hieman pelailemassa jos sille päälle satun, mutta lapsuudesta on varmaan jäänyt jotkut epäonnostumisen kokemukset niin voimakkaasti, etten koe joukkuepelejä mieluisiksi. Tykkään muutenkin tehdä paljon asioita yksin, olen tykännyt pienestä asti. Täälläkin jos muut lähtevät porukalla johonkin, voin jäädä yksikseni tekemään omia hommiani (paitsi jos baariin lähdetään ;P) enkä koe siinä mitään väärää. Teakin pääsykokeissa muistan myös miten koko muu ryhmäni höselsi ja avasi ääntään yhdessä ja minä olin yksin ja availin ääntä omalla tavallani. Mietin jossain vaiheessa, että pitäisikö mennä vain mukaan, mutten mennyt, koska ajattelin että paremmin saan itseni tsempattua koitokseen yksin, kuten aina. Ja miten kävi? Hoidin homman kotiin. Ehkä joskus siis on vain ihan hyvä tapa se, että tekee täysin omassa rauhassa, eikä anna muiden vaikuttaa siihen.
Olen ehkä kaikkein epäsosiaalisin henkilö tässä luokassa, en lavalla, tai näytellessäni, mutta sitten kun alkaa ns. vapaa-aika, niin vetäydyn mieluusti omiin oloihini. En tunne muita niin hvyin, kuin muut tuntevat toisensa, mutten koe sitä välttämättömäksi. Olisi teennäistä jos tunkisin keskusteluihin mukaan jotka eivät minua koske tai alkaisin lörpötellä joutavia lämpimikseni. Ei siinä, pidän kovasti luokastani ja jokaisesta luokkalaisestani, mutta 9 kk on vain niin lyhyt aika että tohtisin lähestyä heitä ihmisinä, kuin kollegoina.
Huomenna koittaa viikonloppu ja minä suuntaan Laukaaseen. Metropolia on maanantaina ja Teakki tiistaina, joten ensi viikon alku menee pääsykokeissa, sitten sieltä tulenkin hiomaan demoni timanttiseksi salissa ja siinähän se vuosi alkaa olla paketissa Lahden osalta. Toivotan onnea keikille Teakkiin ja Metroon! Laittakaa parastanne, minäkin aion!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti