Herätys!

Maanantai-ilta! Huomenna alkaa Sokoksella 3+1 päivät ja minä olen jälleen koulun puolesta siellä töissä. Valitsin osastokseni "Lapset ja ajanviete" koska... niin no, koska tunnen itsekin olevani vielä lapsi ;)

Viikonlopun vietin aikalailla kotona oleskellen .Kerrankin sellainen viikonloppu, ettei ollut mitään bookattua tekemistä ja hyvä niin. Kyllä sitä taas ehtii ,etenkin kun nyt Kuusaan harjoitukset ovat pyörähtäneet käyntiin ja huhtikuun alkuun pitäisi saada Teatterinvihaajan ensimmäinen näytös valmiiksi. Se onkin jo hyvällä mallilla, vielä muutama sivu :)

Eilen kävin katsastamassa Kanavateatterin Vanja-Enon, joka siis näytelmänä starttasi kanavan 20 . juhlavuoden. Nyt olen saanut kunnian nähdä kaikki neljä Tsehovin klassikkoa ja toki itsekin näytellä yhdessä niistä. Lahdessa tuli katsastettua Lokki sekä Kirsikkatarha, Helsingin KOMissa Kolme sisarta ja nyt Kanavassa Vanja-Eno.

Mitä sitten olin mieltä Vanjasta? Vanja oli ainut, joka noista neljästä nähdystä teoksesta pysyi uskollisena alkuperäiselle tekstille eikä sitä oltu lähdetty muuttamaan ainakaan kovin paljon (tekstinä en ole lukenut, joten en tiedä) Oli ihan hyvä että näki yhden näistä klassikoista juurikin tuollaisena originellina, koska siinä juuri oppi itsestään ja siitä mitä haluaa nähdä.

Vanja-enoa kun katsoi niin tuli taas se fiilis että "Tämähän on jo nähty". Kaikki Tsehovin klassikot ovat kuin kopio toisistaan, lähes samat aiheet ja samat henkilöt kaikissa teoksissa ja jokaisessa voivotellaan miten olisi tärkeää tehdä muutos ja alkaa tekemään töitä kiellettyä rakkautta unohtamatta.  Paljon siis jaarittelua, jota Kirsikkatarhassa onneksi karsittiin rankalla kädellä pois.

Vanja-Enossa olisin itsekin kaivannut juurikin sitä jotain uutta suuntaa ja nimenomaan sitä että se oltaisiin tehty aivan uudella tavalla. Olen tosin iloinen että näin sen normaalina, niin tajusin, ettei Tsehovin tekstit tuollaisenaan kovinkaan paljon minua puhuttele, ellei niihin laiteta sitä jotain pientä lisuketta. Tosin, katselukokemukseen vaikutti se että menin katsomoon erittäin nälkäisenä ja väsyneenä, enkä siksi saanut ihan niin paljon irti kuin olisi voinut.

Tohtorin rooli oli minusta herkullisin ja kukapa sen olisi voinutkaan paremmin hoitaa kuin suosikkini Jaakko Myllylä :) pointsit myös Keijolle Vanjan esittämisestä!

Hmm, olen huomannut kauhukseni etten koskaan kehu naisnäyttelijöitä. Ainakaan tarpeeksi?  Vaikka hekin ovat hyviä? Miksi? Vihaanko naisia? Jos kyse onkin siitä että olen katkera heidän taidoilleen enkä mainitse heitä koskaan siksi koska tiedän etten koskaan voi olla yhtä hyvä? Nojoo, ehkei kyse nyt siitä ole. Paheeni vain on aina tarttua ensimmäisiksi miesnäyttelijöihin :) Niin ja kehuinhan muutama teksti sitten juurikin Sinaa ja Marjutia joten äskeinen teoria on vesitetty! :P Pelastin siis itseni sovinistin leimalta! Vaikka mikä onkaan kauniimpi näky kuin nainen keittiössä ;P

Mitä otsikkoon tulee, olen kokenut lievän herätyksen. En suinkaan hengellistä ainakaan vielä, vaan nimenomaan Teakin tehtävien suhteen. Perjantaina Kaya toimi sparrauskaverina dialogissa ja jessus sentään että hävetti. Itseni nimittäin. Aivan totaalisen jäässä ja tuntuu ettei kykene selkeästi edes ajattelemaan mitään järkevää tilannetta vaan näyttelijäntyöni oli vetelää, ynseää, mautonta ja mitäänsanomatonta. Macbethikään ei tuntunut luistavan. Vitutti. Sitten pidin itselleni puhuttelun että on aika herätä. Eivät ne tälläistä menoa aio toukokuussa katsoa ja että tiedän itsekin olevani parempi kuin tämä, joten nyt olen sitten tosissani ottanut sen monologin harjoituksen ja pikkuhiljaa siitä alkaakin jo muovautua jotakin. On jo aikakin! Oma teksti on vielä hakusessa, mutta kun ajatus iskee, niin kirjoitan sen heti. Onneksi tässä kuitenkin on vielä hieman aikaa, muttei saa tuudittautua siihen liikaa.


Varasin viime viikolla Lahden hostellista huoneen ja lähden katsomaan entisten luokkalaisteni teosta 29. päivä. Ah, Lahteen on aina yhtä ihana palata!