sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

TJM lähestyy!

Noniin!

Tässä sitä taas istuskellaan joutilaana ja kukutaan yötä myöten vaikka aamulla on töitä, noo onneksi ei sentään kahdeksan aamuja. Some kuhisee Liigan lopupeleistä ja vaalien lopputuloksesta vaan itse en jaksa moiseen lähteä. Pirun hauskaa luettavaa tosin  välillä miten eri puolueen kannattajat ovat toistensa kurkussa kiinni facessa ja solvaavat toisiaan "tietämättöminä" ja "typerinä". Mielipiteitä saa ja pitääkin olla mutta tuo kaikenmaailman solvaaminen lähinnä huvittaa. Ihmisiähän täällä vain ollaan. Siksi aionkin paeta somea fiktiiviseen todellisuuteen ja katsoa viimein Hobitin ensimmäisen osan ja herkutella. Olen sen ansainnut!....Mutta no, raapustetaan nyt jotain ensin...

Mukava viikonloppu takana. Piia ja Pete käväsivät täällä päin ja eilen tulikin vietettyä sitten ilta ja yö heidän kanssaan. Kävästiin kuuntelemassa yhtä keikkaa jonka jälkeen vietimme iltaa kera muutaman juoman. Tsekkasivat myös eilen Phobos &Deimosin ja pitivät oikein kovasti, josta tulikin mieleeni että PD:tä on jäljellä enää kaksi esitystä! Ensi Pe ja La klo 19!

Jos et ole nähnyt niin ei muuta kuin Huoneteatterille jompanakumpana ajankohtana. Prokkis on kieltämättä ollut hyvä mutta olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä että alkaahan se jo olla taputeltu. Ajatukset ja katseet ovat jo tulevassa. Myönnettäköön, että vasta hiljattain olen alkanut enemmän kommunikoimaan PD:läisten kanssa. Tai no kommunikoimaan ja kommunikoimaan, mutta tullut enemmän sellanen fiilis että siellähän on sellasia tapauksia joiden kanssa ihan aikuisten oikeesti voisi tulevaisuudessa tehdäkin yhteistyötä. No, mene ja tiedä. Hyvä prokkis anyway mutta jatkoa on pian luvassa sillä:





Ah! Kyllä vain! Arieksen Tuhansien Järvien maa, eli TJM saa ensi-iltansa Laukaan nuorisotalolla Pe 8.5. klo 19! Kuvassa ei suinkaan ole väärää inffoa vaan mainosjulisteita on kaksi ja tämä kyseinen merkkaa Jyväskylän esitysaikoja jotka ovat Teatteri Miilulla kyseisenä ajankohtana. Mahtavaa! Onkin jo aika tuoda Ariesta enemmän tännekin päin. Toki L-teoria teki sen myös mutta tulevaisuudessa tähän on panostettava enemmän, mikäli resurssit sen sallivat.


Kovasti ollaan töitä tehty. Muutaman viikon päästä on h-hetki. Paljon on jo hyvää ja valmista matskua mutta kosolti vielä tekemistäkin. Keskiviikkona Chapterilaiset näkevät viimein kaikki toistensa taidetta ja lopputyönä vain nidomme ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.  Jänskättää!



AO:n opettajia on tullut myös ohjattua ja siellä alkoi jo näkyä pieniä valonpilkahduksia ja tekemisen meininkiä. Tosin ohjattavinani on sellaisia nimiä kuin Matala ja Mansikkaviita, johon on kova luotto. Ja hyvältähän tekeminen on näyttänytkin, erityisesti heillä.


Nyt en aio turhia jorista joutavia vaan aika rientää. Nyt otan hyvän asennon ja suon itselleni aikaa nauttia elokuvasta. Palaillaan!



16. Emma Stone

Kieltämättä ihmettelen itsekin miksi ihmeessä tätä naikkosta fanitan. Stonen huomasin ekaa kertaa katsoessani paljon b-luokan tissielokuvia kuten American Piet yms. sellainen leffa tuli sitten vastaan kuin Easy A joka toki oli juurikin tuollainen höpöleffa mutta jokatapauksessa viihdyttävä. Tämä neiti sitten syöpyi siitä lähtien mieleeni ja nythän sitten onkin päässyt enempi pinnalle mm. Spidermanissa ja Birdmanissa. Kaunis neitonen jonka edesottamuksia aion seurata. Ehkäpä jo ihan ulkonäön vuoksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti