14 tunnin työpäivä Kirsikkatarhan parissa takana, mutta vielä on virtaa datailuun. Aina on!
Tänä päivänä saimme 3.näytöksen pakettiin. Siitä tuli hieno näytös. Enää jäljellä 4. näytös ja sekin on oikeastaan jo päätetty miten se tulee suurinpiirtein menemään. Kirsikkatarha alkaa olla pian jo kukassaan. Oma henkilökohtainen suosikkinäytökseni on kuitenkin 2.näytös. Se tuntuu minusta kaikkein selkeimmältä ja omasta mielestäni se on toimivin, hauskin ja viihdyttävin! Myös valoja ripusteltiin tänään jo kattoon.
Luomisen tuskaa ei minulla esiinny kuitenkaan tällä erää Kirsikkatarhan suhteen vaan peräti Teakin 2. vaiheen tehtävien suhteen. Ah, Teak! Tuo näyttelijöiden Wrestlemania jonka neljänteen vaiheeseen ja lopulta sieltä sisään jokainen näyttelijäksi ryhtyvä halajaa (ainakin useimmat).
Se on taas se aika vuodesta kun pitäisi sielläkin suunnalla käydä naamaansa näyttämässä että vielä henki minussakin pihisee. Eipä siinä, siellä on kyllä ollut mukava aina käydä. Ehkä sen tekevät se hyvä tunnelma ja mukavantuntuiset ihmiset ketkä siellä ovat, en tiedä.
Minun suurin heikkous on aina ollut laulaminen. Ja juuri tuo teakin laulu + tanssitehtävä onkin minulle se kaikkein haastavin. Heh, minulle ei tuota ongelmia koota tai keksiä monologeja tai pieniä parin minuutin esityksiä tai opetella dialogeja, mutta tanssi ja laulu tuntuvat vitummoiselta haasteelta. Niin se on ollut joka vuosi. Täytyy löytää inspiraatio. En vielä tiedä missä se on, se täytyy vaan etsiä. Sen tiedän, että biisini nimi on "muutos".
Oikeastaan minun ainut päämääräni on Teakissa päästä pidemmälle kuin ennen, eli 2. vaiheen iltapäivään. Silloin olen ylittänyt itseni ja olo tuntuisi voittajalta. Mutta ennen kuin joku ehtii ajatella että jauhan suun täydeltä paskaa, selvennettäköön että totta kai unelma on aina päästä loppuun asti ja tietysti teen kaikkeni sen eteen, mutta toisaalta olen sen verran realisti ja skeptinen että tiedostan omat taitoni ja rajani. Toivoahan saa aina ja pitääkin, mutta minä olen voittaja jos pääsen iltapäivään :)
Nyt kun muistelee edellisvuosien laulua ja tanssia, voisin hävetä silmät päästäni. Tässäkin huomaa miten paljon sitä täällä Lahdessa on oppinut ja huomannut nyt että miten vähän sitä loppupeleissä teatterista tietääkään. Luulin että tiedän enemmän, mutta täällä oloni aikana olen kokenut aikamoisen läsäyksen avokämmenestä kasvoille sen suhteen. Välillä tuntuu että muut tietävät paljon enemmän ja tullut fiilis että mitäs vittua minä täällä teen tyhmentämässä porukkaa. Noo, toisaalta, parempi oppia myöhään asioita kuin ei milloinkaan. Oli huojentavaa eilen kuulla Lauri Siiralan lause "Mitä et tiedä, ei sinun tarvitsekaan tietää, vielä" Tuohon on hyvä tuudittautua ja voin puolustautua sillä. Heh, kiitti Lartsa!
Noh, ehkäpä se biisikin tästä alkaa lutviutua kaaliin. Täytyy vain miettiä. Oikeastaan ainut mitä voin käyttää siihen, on tämän aamun harjoite. Meidän piti miettiä meidän paras puolemme ja esittää se liikkeellisesti. Valitsin parhaaksi puolekseni yksinkertaiseti oman itseni. Koska uskon että olemalla oma itseni ja omaavalla oman ajatusmaailmani ja visioni pystyn niillä saavuttamaan parhaan mahdollisen tuloksen. Minun paras puoleni on siis se, että olen oma itseni ja pidän sen mielessä tehdessäni tanssia. Töitä riittää mutta ehkäpä lopussa kiitos seisoo. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti