Läpäreitä

Huhhuh, tänään on ollut aikamoinen päivä. 11 tunnin koulupäivä ja päivän aikana kävimme läpi 4 Kirsikkapuiston läpimenoa. Tuntui rankalta ja turhauttavalta, varsinkin kun kolme ensimmäistä läpimenoa junnasivat paikoillaan ja olivat suht. samanlaisia; emme osanneet luoda tai tarjota mitään erilaista, joten ansaitsimmekin 4 läpärin edestä kyykytystä. Viimeisessä läpimenossa alkoi sittten jo olla sitä ns. tekemisen meininkiä ja alettiinkin tarjoamaan eri juttuja ,mistä sitten muu ryhmä voi ottaa kiinni.

Henkilökohtaisesti täytyy sanoa, että Kirsikkatarha on rankin prokkis, minkä olen koskaan tehnyt. Se ei suinkaan johdu työtunneista eikä 11 tunnin päivistä, ei suinkaan, vaan tekotavasta. Meillä on nyt jo kolmatta viikkoa menossa kokeiluläpäreitä. Eli suomeksi mitään toimintaa ei siis ole ohjattu, vaan meillä on vapaat kädet koko näytelmän ajan tuottaa itse täytettä repliikkien lisäksi. (Replat siis toki ovat määrätyt) Pyrimme siis ite, ilman ohjaajaa, kantamaan näytelmän alusta loppuun ja siinä tänään oli suuria vaikeuksia, etenkin kolmessa ensimmäisessä läpimenossa. Tämä tekotapa on kuulemma erittäin haastava tai no, mikä ihmeen "kuulemma"? Onhan se nyt perkele itsekin tullut lavalla huomattua kuinka kusessa siinä välillä on. Toisaalta hyvä että kokeilemme tehdä tätä prokkista tällä tavalla, sillä jos vastaavanlainen tilanne tulisi joskus tulevaisuudessa eteen, se ei tulisi silloin enää olemaan niin kauhea rude awakening.

Olemme pohtineet rehellisyyttä. Mitä se sitten onkaan, sen voi kukin käsittää omalla tavallaan. Tänään huomasin pohtivani omaa rehellisyyttäni lavalla kolmannessa läpimenossa. En tiennyt pitäisikö minun tehdä sitä samaa, mitä muu massaryhmä teki vai tekisinkö jotain muuta omaa. Tuntui siltä, että jos en tehnyt ryhmän mukana, sooloilin tarpeettomasti, mutta jos taas tein ryhmän mukana, tuli olo että "teen tätä nyt siksi koska muutkin, enkä siksi koska haluan". Kamppailin koko läpärin ajan sen kanssa, että kuuntelenko itseäni vai ryhmää, jos on itselle mieluisampaa tai tässä tapauksessa rehellisempää tehdä jotain muuta kuin muu ryhmä, niin onko se sitten hyväksyttyä. Vaikeita pohdintoja nämä ovat, varsinkin lavalla ja siinä hetkessä. Toisaalta haluaa tehdä niinkuin rehellisesti tuntee, mutta toisaalta haluaa myös tukea ryhmää.

Sampan kanssa teimme tänään 10 minuutin esityksen Molieren Luulosairaasta, jossa pureuduimme nykymaailman medikalisaatioon. Toivottavasti esityksemme oli tarpeeksi selkeä ja napakka. Ainakin pyrimme siihen.

Taidan vielä hetken aikaa istua koneella ja rentoutua virtuaalimaailmassa, ennen nukkumista. Huomenna jälleen uusi päivä ja uusi Kirsikkapuisto!